torstai 15. maaliskuuta 2018

Viikko 3. Vauhti kasvaa.

Pennut täyttivät keskiviikkona kolme viikkoa, woohoo ;) kasvattajan alkutyö alkaa olla puolessavälissä. Hirveän haikeaa jo nyt miettiä että niistä joutuu luopumaan. Tarvitsee varustautua parilla paketilla nessuja luovutushetkeen.

Kolmannella viikolla pennut on:

-avanneet silmät kokonaan
-kehittyneet liikkumisessaan aivan valtavasti
-tulleet kaikki omin avuin pentulaatikosta ulos
-saaneet ekat maistiaiset jauhelihaa ja siitä hetkestä eteenpäin joka päivä uusia maistiaisia
-hoksanneet lelut, he leikkivat palloilla ja repivät sukkia ja alustojaan
-alkaneet selkeästi opettelemaan koirien kieltä, välillä päristään ihan tosissaan ja toisaalta sitten hellitään ja hoidetaan.
-oppineet heiluttamaan häntää ihmisen tai äidin nähdessään
-kokeilleet tasapainotyynyä, myös näppyläpintaista puolta
-saaneet pentuaitaukseen lisää sisustusta mattojen ja erilaisten alustojen muodossa
-syöneet ja juoneet kupista
-käyneet vierailuilla myös pentuaitauksen ulkopuolella
-saaneet toisen kynsien leikkuun
-kävelleet vahingossa vesikuppiin (ei ole haitannut ketään)
-alkaneet muodostaa tarkempia persooniaan
-tavanneet uuden ihmisen kun Miikku kävi

Äiti koira voi nyt hyvin, selkä Jupsilla on edelleen jumissa, ei pahasti eikä sinällään kipeä, mutta hieroessa tuntee vaan tiukan selkäfileen, ei joustavia pehmeitä lihaksia. Aukeaa kyllä hieronnalla ja venyttelyllä onneksi. Miikku (kennel Päkäpaimenen) kävi kuvaamassa pentuja, toivottavasti saadaan lisää kuvamateriaalia pian <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti