torstai 19. lokakuuta 2017

Paimennusta ja aksaa

Tiistaina oltiin paimentamassa Jumesniemellä. Oltiin paikalla ekana ja lampaat oli sopivasti laitumen toisessa päässä niin Juju sai tehdä pitkän haun niin että se ei varsinaisesti nähnyt laumaa. Lähetin oikealta ja aivan tosi hienosti lähti, avasi kaaren ihan aitojen reunaan asti. Jossain kohtaa vähän epäröi etenemistä, mutta huusin vaan että mene vaan ja uudestaan suunta niin jatkoi määrätietoisesti, kattoi koko laitumen pään, ja peitti hyvin myös toisen reunan ja toi lampaat nätisti. Hakumatka oli noin 200m joten tosi hienosti toimi. Irtosi ja tuonti oli myös hyvä. Laitettiin lauma vielä häkkiin, ison lauman häkittäminen ei ole mitään ihan pala kakkua, mutta meni ne sinne, yhden kerran ajoin ne irti häkistä, ja otin uudestaan kun Juju flänkkäsi sisään ja tuli liian lähelle, jolloin puski lampaat ohi häkistä. Tosi tyytyväinen olin kuitenkin, hieno Juju!



Juju sai ottaa häkistä treeniporukan ulos, mikä oli jännää, mutta selvisi. Ajotreeniin otettiin steadyä kun se ei oikein meinannut onnistua viimeksi Siuntiossa. Pillillä otettiin suuntia. Ajoon sain jo ihan hyvää tempoakin, vieläkin Juju helposti paineistuu ajossa, jolloin laittaa nenän maahan, mutta tästä ollaan nyt päästy niin että sanon uuden ajo käskyn tai jos se ei tehoa niin Jujun nimen. En kuitenkaan räyhää, tuo kun on kuitenkin sijaistoimintaa, eikä se sitä harrasta kuin sellaisissa tilanteissa joissa ei ihan tiedä mitä haluan.

Tokalla kierroksella Anne piti meille laumaa ja otettiin hakuja. Oikealle oli taas oikein hyvä, laaja kaari, muttei kuitenkaan lähtenyt maata kiertävälle radalle. Tuonnissa totteli hyvin ja sai nostaa ihan tosissaan, kun lampaat oli Annen jaloissa, eikä halunneet lähteä heti liikkeelle. Vasemmalle ensin yksi huonompi haku, sai kuitenkin tuoda ja ajaa multa pois takaisin Annelle. Sitten toinen vasen, missä lähti ihan hyvin mutta tuli sisään kun ei halunnut mennä kosteikon läpi... keskeytin, ja otin uudestaan. Nyt lähti kiertämään koko kosteikon, mutta ihan hyvin tuli lampaiden takana, joten annoin tuoda, vaikka olikin ns. liian laaja. Olisi jatkanut vasenta kaarta ilman pysäytystä. Tuonti oli tosi hyvä taas, ja otti suunnat, vaikka sain vähän vääntää kun halusin että siirtyy pois tasapainosta ja sinne suuntaan mihin ei itse olisi halunnut mennä.

Lopuksi sai pyöräyttää isoa laumaa häkissä ja se oli jännää. Häntäkin nousi välillä häkissä kun jännitti. Halusi myös vaihteeksi pois välillä häkistä, mutta totteli kuitenkin kun käskin mennä taakse ja otin suuntia. Näitä enemmän vaan, irrotuksia ja ahtaisiin rakoihin menoja. Nuo lampaat on tosi kivat tuohon, eivät ilmaiseksi juokse koiran alta, mutta väistävät kyllä, kun koira vaan menee väliin.
________________________________

Keskiviikkona lenkkeiltiin reilusti, mutta muutoin oltiin treenivapaalla. Torstaina aamulla taas sitten jatkoa puomihommille. Osumaprosentti noin yleisesti oli oikein hyväkin, mutta kokonaiselle puomille saatiin osumia jälleen vain muutama. Puomin jälkeen edessä oli hyppy jonka jälkeen sai jatkaa putkeen. Välillä kaahasi putkeen suoraan. Tuulta oli korvien välissä ja välillä yritti tehdä kamikaze loikkia ja tulla yhdellä laukalla koko alastulolankun. Ei ihan vielä vaan rohkeus riitä ihan loppuun, meinaahan se osua tuollakin tyylillä, mutta sitten pitäisi uskaltaa vielä erotella jalat kontaktilla. Mutta mikä parasta, Juju osuu kyllä KONTAKTI alueelle oikeastaan melkein kaikki myös kokonaisella puomilla, se ei vaan ihan riitä meidän kriteeriin (johon kyllä tiedän että osuu, kun vaan saa askeleet oikein). Mietinkin, että kerjäänkö verta nenästä jos laitan maton muutaman treenin ajaksi tuohon kohtaan missä jackpotilla osuu etujalat viimeisessä laukassa? Että jos tähtääkin osumaa etujaloilla, niin tuohon se luonnollisesti osuisi kun tekee jackpotin?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti